Kun uskot et ajattele - Galilei, Dweck ja Soinin Timo
Vuonna 1623 Rooman pyhälle istuimelle astui uusi paavi. Valkoisen savun noustua Sikstuksen kappelin savupiipusta paaviksi oli valittu myöhemmin “runoilijapaaviksi” kutsuttu Urbanus VIII. Hän edusti huomattavasti älyllisempää ja avarakatseisempaa maailmankuvaa kuin edeltäjänsä ja suhtautui myönteisen ihailevasti herraan nimeltä Galileo Galilei.
Galilei oli tuolloin jo tähtitieteen tähti. Hänen itse rakentamallaan kaukoputkella tekemänsä havainnot olivat ensimmäiset, jotka olivat tukeneet jo puoli vuosisataa aikaisemmin esiteltyä teoriaa aurinkokeskeisestä maailmankuvasta. Puolalainen kaniikki Nikolaus Kopernikus oli julkaissut kirjansa De Revolutionibus jo vuonna 1543. Tuossa kirjassa esitetään matemaattinen malli aurinkokeskeiselle maailmankuvalle. Ilmeisesti tämä malli oli sen verran sakea ja teoreettinen, ettei se vielä aiheuttanut kirkon piirissä suurisuuntaista vastarintaa.
Kopernikuksen mallissa oli kuitenkin piilossa kaksi valtaisaa periaatteellista ajatusta. Ensinnäkin se siirsi maailmankaikkeuden keskipisteen maapallosta ja ihmisestä aurinkoon ja toisekseen se aiheutti aristotelisen filosofian joutumisen kyseenalaiseksi. Molemmat olivat asioita, joita kirkko ei tulisi hyväksymään kiemurtelematta. Raamatun lisäksi Aristoteleen sana oli kirkon näkemyksen mukaan totuudellista ja oikeaa tietoa. Muuta tietoa ei juuri tarvittu. Tässä vaiheessa matemaattista mallinnusta sisältänyt teoreettinen kirja ei kuitenkaan vielä mullistanut maailmaa. Kirkonisät eivät luultavasti ymmärtäneet kirjasta juuri mitään.
Jotkut oppineet kuitenkin tarttuivat Kopernikuksen malliin. Saksalainen Johannes Kepler innostui aurinkokeskeisestä maailmankuvasta ja otti sen laskelmiensa perustaksi. Kepler havaitsi matematiikan avulla, että planeettojen radat eivät olleet pyöreitä, vaan elliptisiä. Tämä oli jälleen eräs havainto, joka soti raamattua ja Aristoteleen kirjoituksia vastaan. Pyöreä oli se muoto, jota Aristoteles, ja niin ollen myös kirkko, pitivät täydellisenä ja jumalallisena.
Keskiajalla teologia oli tärkein oppiaine. Kaikki muu oli puuhastelua ja kaiken tiedon tuli olla sopusoinnussa raamatun ja Aristoteleen kanssa. Kirkon mielestä totuus löytyi raamatusta ja Aristoteleen opeista. Jos havainnot eivät tukeneet niitä, havainnot olivat väärässä. Trenton kirkolliskokouksessa vuosina 1545-1563 oli päätetty, että kirkko oli ainoa kelvollinen raamatun tulkitsija, eikä tulkintaa tietenkään voinut muuttaa kaikenlaisten uusien havaintojen perusteella. Todellisuutta ei kannattanut päästää sotkemaan hyvää ja toimivaa mallia.
Se pyörii sittenkin...
Tarina johti tietysti vääjäämättömään yhteentörmäykseen. Jos ihmiset laajemmin ja laajemmin huomaavat, että havainnot eivät tue vallitsevaa totuutta, täytyy totuuden jossain vaiheessa antaa periksi havaintojen väistämättömyydelle. Nykykäsityksen mukaan tieteellinen tieto ympäröivästä maailmasta syntyy havaintoja tekemällä, mittaamalla ja havainnot varmistamalla. Lisäksi uusi tieto vaatii tiedeyhteisön vertaisarvioinnin ja koejärjestelyn toistettavuuden tullakseen hyväksytyksi. Joskus havaintojen ja totuuden puolustaminen on hidas ja kivulias prosessi, joka vaatii yksilöiltä suuria uhrauksia. Uhraukset voivat olla varsin kokonaisvaltaisia, kuten vaikkapa munkki Giordano Brunon tapauksessa: Hänet poltettiin roviolla Roomassa vuonna 1600 harhaoppisena hänen väitettyä maan kiertävän aurinkoa.
Galilei oli vuonna 1609 tehnyt jotain, mitä kukaan muu ei ollut ymmärtänyt aiemmin tehdä. Hän keksi kääntää itse rakentamansa kaukoputken yläviistoon kohti taivasta. Se, mitä hän näki, tukikin Kopernikuksen laskelmia, ei raamattua tai Aristotelestä. Hän kiitti mielessään jumalaa saadessaan olla ensimmäisenä näkemässä niitä ihmeitä, jotka ovat olleet ihmissilmiltä piilossa kaikki aikaisemmat vuosituhannet. Hän löysi välittömästi mm. Jupiterin kuut, kuun pinnan epätasaisuuden ja sen, että linnunradan “sumu” olikin tiheää tähtien rypästä.
Firenzen Medicit ottivat Galileon suojelukseensa ja hänestä tuli eräänlainen “tähtien Kolumbus”, uusien maailmojen löytäjä. Hän ei kuitenkaan ollut löytänyt uusia pakanamaita, vaan raivannut reittinsä pyhän maaperälle: taivaalle. Taivas, niin konkreettinen kuin abstraktikin, olivat kirkon aluetta.
Galilein löytöjen kaiut kiirivät yli Euroopan. Hän löysi auringon pilkut ja Venuksen vaiheet täydestä sirpiksi. Kaikki hänen havaintonsa tukivat vallankumouksellista kopernikaanista maailmankuvaa. Galilein maineen kasvaessa kirkon piiristä tulivat myös ensimmäiset varoitukset. Vuonna 1616 paavi ja inkvisitio kehoittivat Galileita hillitsemään halujaan repostella taivaallisilla asioilla. Raamatussa kerrotaan useassa kohdassa kuinka asiat taivaalla ovat ja sitä ei pidä ruveta sotkemaan ja kyseenalaistamaan havainnoilla todellisuudesta.
Galileo totteli ja pisti suunsa suppuun. Hän keskittyi muihin asioihin ja kirjoitteli runoja, keksi mikroskoopin ja tutki sillä hyönteisiä. Uuden paavin myötä 1623 hän kuitenkin palasi tähtitieteen pariin ja alkoi mielessään hahmotella kansantajuista kirjaa tähtitieteestä tai kuten hän itse ilmaisi “kahdesta pääasiallisesta maailmanjärjestelmästä”, maakeskeisestä ja aurinkokeskeisestä.
Galilei julkaisi kirjansa vuonna 1632. Hän oli paavin henkilökohtaisesta pyynnöstä kirjoittanut sen niin, että siinä käsiteltiin molempia maailmankuvia ottamatta varsinaisesti kantaa kummankaan puolesta. Galilei oli kuitenkin kirjoittanut maakeskeisen maailmankuvan puolustajan Simpliciuksen suuhun epäloogisuuksia, typeryyksiä ja pahimpana kaikista paavin omia repliikkejä. Tätä loukkausta paavi Urbanus VIII ja kirkko eivät enää voineet katsoa sormien lävitse vaan Galilei joutui inkvisition eteen syytettynä mm. jumalanpilkasta.
Pahimmassa tapauksessa häntä olisi odottanut rovio. Galilei päätyi kieltämään aurinkokeskeisen maailmankuvan ja legendan mukaan mutisi itsekseen “eppur si muove”, se pyörii sittenkin. Väitteen todenperäisyydestä ei kuitenkaan ole tietoa. Varmaa on kuitenkin se, että Galilei oli tullut uransa aikana keksineeksi kokeellisen luonnontieteen metodin, joka pian syrjäyttäisi loogisen päättelyn pääasiallisena tapana tuottaa tietoa ympäröivästä maailmasta. Hän oli nimittäin urallaan tutkinut montaa muutakin mullistavaa asiaa. Galilei oli mittaamisen avulla osoittanut mm. ettei kappaleen putoamisaika riipu kappaleen massasta tai heilurin heilahdusaika riipu heilahduksen laajuudesta. Galilei uskoi myös, että valolla on nopeus ja teki monia muita uraa uurtavia havaintoja ja tutkimuksia. Galilei oli kokeillaan luonut kappaleiden liikkeiden tutkimuksen, joka myöhemmin toimi välttämättömänä perustana Isaac Newtonin klassiselle mekaniikalle.
Kuten arvata saattaa, kirkolta meni hieman aikaa myöntää olleensa väärässä. Noin 360- vuotta myöhemmin, vuonna 1992 paavi Johannes Paavali II myönsi, että Galileo oli oikeassa ja maa kiertää aurinkoa. Tästä pääsemmekin tämän tekstin varsinaiseen aiheeseen.
Jämähtänyt vai avoin?
Olen aiemmissa teksteissäni silloin tällöin käsitellyt Stanfordin yliopiston professorin Carol Dweckin tutkimusta siitä, miten ihmisiä voi kannustaa ja miten uskomukset sekä oma ajattelumalli vaikuttavat ihmiseen, oppimiseen ja ajatteluun. Dweck on nimennyt kaksi tapaa ajatella oppimisesta, motivaatiosta, kannustuksesta ja vastoinkäymisistä: fixed mindset ja growth mindset. Henkka Hyppönen kuvaa näitä ajattelutapoja mainiossa kirjassaan Pelon hinta Raili Leinolta lainatuilla suomenkielisillä termeillä vakiintunut ja avara ajattelu. Näiden ajattelutapojen välinen ero on oikeastaan nimenomaan pelko.
Vakiintuneen ajattelutavan omaksunut ihminen pelkää olemassa olevan tilanteen muutosta. Hänelle kaikki muutos on todennäköisesti muutosta huonompaan ja näin ollen pysyvyys on hyvä asia. Avaraan ajatteluun asennoitunut ihminen taas näkee muutoksen mahdollisuutena oppimiseen. Epäonnistuminen on tällöin oppimiskokemus, eikä nakerra ihmisen käsitystä itsestään. Jumiutuneelle epäonnistuminen on katastrofi, joka syö rumasti sitä ydintä, joka ihminen kokee olevansa. Usein täydellisyyden tavoittelussa on kyse siitä, että suojellaan haavoittunutta käsitystä itsestä älykkäänä ja lahjakkaana. Uuden vaikean asian yrittäminen voisi johtaa epäonnistumiseen ja sen vuoksi näin ei kannata toimia. Päivänselvää on, että vakiintunut ajattelu on oppimisen vihollinen.
Miten tämä sitten liittyy 400- vuotta sitten eläneeseen partaukkoon ja hänen riitaansa kirkon kanssa? No siten, että olen pitkään miettinyt sitä, miten Dweckin ajattelun saisi siirrettyä yksilötasolta yhteisötasolle. Lopulta keksin vastauksen ja löysin esimerkit: uskonnot ja tieteen. Kaikki maailman uskonnot perustuvat dogmeihin, vakiintuneisiin opinkappaleisiin, joita ei periaatteessa saa kyseenalaistaa. Dogmaattinen ajattelu, jos mikä, on vakiintunutta ajattelua ryhmätasolla. Totta kai myös sen takana on pelko. Pelko muutoksesta ja vaikutusvallan menettämisestä. Pelko uudesta ja vanhaan sopimattomasta, joka nakertaa uskonnon ja maailmankuvan perusteita.
Näin on aina ollut, näin on hyvä
Kaikki organisaatiot, jotka perustelevat toimintaansa perinteillä ja dogmaattisilla käytänteillä, ovat kuin katolinen kirkko 1600-luvulla. “Meillä on aina tehty näin” on huonoin perustelu millekään koskaan ikinä. Myös kirkon piirissä oli aina ajateltu, että raamattu korvaa havainnot ja Aristoteleen sana on laki, vaikka hän väittäisi mitä. Jari Sarasvuon Yle Puheen eräästä jaksosta opin, että Aristoteles oli sanonut, että naisella on vähemmän hampaita kuin miehellä. Tämä oli totuus 2000 vuotta, ennen kuin kukaan rohkeni katsoa ihmisen suuhun ja todeta ääneen, että yhtä paljon näyttäisi hampaita olevan jalkovälin varustuksesta riippumatta. Jos tämä ei ole vakiintunutta ajattelua ja suoranaista jumittamista, niin ei sitten mikään.
Vakiintunut ajattelu, sokea usko auktoriteetteihin ja kyseenalaistamatta jättäminen tuovat tietysti turvaa. On todennäköistä selvitä hengissä, jos tehdään niin kuin ennenkin on tehty. Ei yritetä mitään uutta ja haastavaa ja ollaan hissuksiin. Tämä ajattelu hidastaa kuitenkin oppimista ja kehitystä sekä luo outoja moraalisääntöjä, syrjintää ja julmuutta. Naisviha, rasismi, homofobia sekä kaiken uuden ja erilaisen pelko eli ksenofobia seuraavat tästä fixed mindset -ajattelusta. Se on vaistomaista viettiperäistä toimintaa, jossa ihminen ei pysty asettumaan omien pelkojensa yläpuolelle ja hallitsemaan selviytymisviettinsä ohjaamaa mantelitumakettaan, liskoaivojaan ja limbistä järjestelmäänsä kehittyneemmän tason ajattelulla. Vietit ja tunteet ottavat vallan tietoiselta ajattelulta.
En malta olla ottamatta esiin Daniel Kahnemanin ja Amos Tverskyn teoriaa kahden tason ajattelusta, jossa vaistoihin ja vietteihin pohjautuva evoluution meihin asentama automaattiohjaus systeemi 1 tekee salamana päätöksiä puolestamme. Tietoisen prosessoinnin systeemi 2:n tehtävä olisi kontrolloida ensiksi mainittua. Pahaksi onneksi usein kuitenkin käy niin, että tietoinen mieli kyseenalaistamisen sijaan perusteleekin vaistomaisen nopean toiminnan muka järkisyillä. Ihminen on mestari jälkikäteen perustelemaan päätöksiään. Sitä, miksei hänen tarvitse muuttaa kantaansa tai kyseenalaistaa omaa toimintaansa. Monet ajatusvääristymät (cognitive bias) ovat tästä loistavia esimerkkejä. Valikoimme esimerkiksi aistitiedon tulvasta aiempaa kokemustamme tukevaa tietoa ja jätämme kyseenalaistavan tiedon kylmästi huomiotta. Me kaikki ihmiset olemme näiden ajatusvääristymien uhreja. Jotkut yksilöt kuitenkin tunnistavat näitä vääristymiä itsessään muita paremmin. Tämä on yksi metakognitiivisista valmiuksista.
Kokeellinen luonnontiede syntyi paljolti Galilein ja hänen aikalaistensa ansiosta. Sen perusajatus on vanhan kyseenalaistaminen. Kaikki tieto on kyseenalaistettavissa ja tiedon tulee perustua todennettuihin ja toistettavissa oleviin mittauksiin. Uuden tiedon luojalla on kuitenkin myös todistustaakka uuden tietonsa paikkaansa pitävyydestä, eikä mitä tahansa uskomusta hyväksytä uudeksi tiedoksi. Lisäksi mikään tieto ei ole lopullista. Tämän takia tieteen kehitys on hidasta. Tämä näkyy hyvin vaikkapa lääketieteessä, jossa uusi hoitomenetelmä tai lääke käy erittäin tiukat seulat läpi ennen kuin se hyväksytään tieteelliseksi tiedoksi ja vähitellen hoidoksi.
Uskontojen kohdalla kollektiivinen systeemi 2 ei toimi. Mikään organisoitu oppijärjestelmä, joka on pohjautuu tuhansia vuosia vanhaan tarinaan, ei kestä kriittistä tarkastelua järjen ja tieteen näkökulmasta. Väärässä olemisen kauhun vuoksi ainoaksi puolustuskeinoksi jää dogmaattinen ja lopullinen päätös uskoa siihen, mitä on päättänyt uskoa. Aivan kuten Leon Fesstinger todisti Chigagossavuonna 1957, maailmanloppua odottavan ufokultin jäsenten usko johtajaansa ei horjunut vaan vahvistui siitä, että maailmanloppua ei tullut, eikä UFOja näkynyt. Fesstinger antoi teorialleen nimeksi kognitiivisen dissonanssin teoria. Sen perusajatus on se, että ihminen mieluummin sulkee silmänsä todellisuudelta kuin muuttaa ajatteluaan ja uskomuksiaan. Aivan kuten kirkko Galilein aikaan.
Yksilö, uskonnot ja politiikka
Asialla on vielä kolmaskin ulottuvuus. Uskonnot eivät nimittäin ole ainoita organisoituja sosiaalisia rakennelmia, joissa vakiintunut ajattelu kukoistaa. Jos Yksilötasolla vakiintunut ajattelu on seurausta pelosta ja johtaa oppimisen heikkenemiseen. Sosiaalisella tasolla se johtaa dogmaattisiin organisaatioihin, jotka ehkäisevät tehokkaasti uudistumista ja perustelevat asioita vaikkapa pyhillä kirjoituksilla. Yhteiskunnallisella tasolla puhumme populismista ja todellisuudelle vieraasta idealismista, jota esiintyy poliittisen spektrin molemmissa päissä. Sekä marxilainen idea kommunistisesta maailmasta ja sen tunnetuin käytännön sovellus Neuvostoliitto että vaikkapa natsi-Saksa ja Putinin venäjä olivat ja ovat paikkoja, joissa valtaapitävien dogmeja ei sallita kyseenalaistettavan. Sananvapaus on näissä kaikissa järjestelmissä jumittuneen ajattelun ensimmäinen uhri. Sananvapauden ja ajattelun puolustajat ovat yleensä uhreista seuraavat.
Olen päättänyt, etten ota blogissani poliittisesti kantaa. Tämänkertaiseen aiheeseen liittyy kuitenkin niin läheisesti eräs suomalainenkin ilmiö, ettei siitä voi vaieta. Hallituspuolue perussuomalaisten arvoissa arvoissa todetaan, että “asiantuntijuus on kuitenkin poliittisessa mielessä ihmisvastainen” ja “Perussuomalaisten mielestä jokainen on oman elämänsä asiantuntija.” Tässä melko suoraan sekoitetaan mielipiteet, uskomukset ja oikea tieto.
Totuuden jälkeisestä ajasta on puhuttu viime aikoina paljon politiikassa. Se johtuu tietysti Trumpista, joka kampanjassaan kieltää onnistuneesti tieteellisen tiedon merkityksen täysin. Jos hän jää kiinni valehtelusta, hän jatkaa tarinaa silmää räpäyttämättä. Hiuslakka ei voi tuhota otsonikerrosta, jos hänen asuntonsa on ilmatiivis. Ilmasto ei ole lämpenemässä, vaan kyse on tiedeyhteisön salaliitosta ja niin edespäin. Moni uskoo, koska haluaa uskoa.
USA on sikäli hedelmällinen maaperä tällaiselle yksilöllisen ajattelun kuolemalle, että siellä on totuttu erittäin läheiseen suhteeseen oman kirkon kanssa. Kunnon amerikkalaisten kirkossakäynti ja osallistuminen seurakunnan toimintaan on jo käsite. Kyseenalaistaminen ei tässä asiassa tule kysymykseen. Amerikassa saatetaan joskus olla hyvinkin edistyksellisiä ja liberaaleja, mutta veikkaanpa, että presidentiksi ei ole asiaa, jos ilmoittautuu tieteellisen maailmankuvan kannattajaksi. Saa olla nainen ja saa olla vähemmistöjen edustaja, mutta ei saa ilmoittaa luottavansa tieteeseen, järkeen ja ajattelun mahtiin. Kirkkoon kuulumatonta presidenttiä emme tule vähään aikaan siellä näkemään.
Moni suomalainen ihmettelee Amerikan touhuja, mutta unohtaa, että osataan sitä meilläkin. Ajattelun taidot ovat meilläkin usein hakusessa. Homeopatia, horoskoopit, enkelihoidot ja rokotevastaisuus ovat tästä hyviä esimerkkejä. Ottamatta millään tavalla kantaa tuulivoima-asiaan, niin Matti Putkosen kommentti A-studiossa siitä, että “Uskon näihin kertomuksiin siksi, että se on kokemuspohjaista” kertoo oikeastaan kaiken oleellisen. Jos joku kokee, että ulkona on kylmä, vaikka siellä on +22 astetta, niin onko siellä silloin kylmä? Siellä tietysti on subjektiivisesti tämän henkilön mielestä kylmä, mutta absoluuttisesti mitattuna siellä ei ole ihmiselle kylmä lämpötila oleskella. Kylmän kokemus voi johtua vaikkapa kuumesairaudesta, mutta jonkun yksilöllinen kokemus ei tee vielä tunteesta tai uskomuksesta tietoa.
Noin viikon uutiset TV-showssa on koottu yhteen perussuomalaisten pahimpia möläytyksiä. Kansanedustaja Laura Huhtasaari toteaa, että “Se nyt vaan on niin, että ihmiset eivät ole eläimiä, eivätkä eläimiä koskaan olleet”. Perustelu tulee lienee samasta paikasta kuin Galileonkin aikanaan tyrmänneet perustelut. “Mielipiteesi ei voi olla väärä, koska se on sinun mielipiteesi” sanoi Timo Soini. “Se onko tämä totta vai ei, on toissijaista, näin nämä asiat koetaan” sanoo puoluesihteeri Slunga-Poutsalo.
Totuuden jälkeisessä politiikassa on pohjimmiltaan kyse pelosta. Siitä, että ei haluta faktojen ja todellisuuden sotkevan omaa sievää pikku maailmankuvaa. Se on kuin lapsen huoneeseensa rakentama leikkimaailma, jota lapsi ei halua pikkusiskon tulevan sotkemaan. Vakiintunut, jämähtänyt, fixed. Lukkiutunut maailmankuva voi pohjautua uskontoon, poliittiseen ideologiaan tai karismaattiseen johtajaan. Yhteistä näille kaikille kuitenkin on se, että totuutta tärkeämpää on dogmi. Arvoja tärkeämpiä ovat periaatteet ja ajattelua tärkeämpää on usko.
Kun uskot, et ajattele.
Ei lienee sattumaa, että Timo Soini on nais-, homo- ja juutalaisvihastaan kuuluisan katolisen uskon harras tunnustaja.
Tuomo Loukomies
Oppimisvalmentaja
PS. Jätä sähköpostiosoitteesi, jos haluat oppia nopeammin ja hyödyntää koko aivojesi potentiaalin.
Saat heti ymmärtävän lukemisen työkalun, jonka avulla opit nopeammin. Työkalu sisältään videon ja 4 käytännön ohjetta. Klikkaa TÄSTÄ.