Tuomo Loukomies


Viimeisimmät kirjoitukset

Osa 10 - Vaahtokarkkikoe

[fa icon="calendar'] 13.12.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 10 - Vaahtokarkkikoe

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa kirjoittaa Helsingin sanomien (HS 13.8.2015) artikkelissa nimenomaan lykätyn tarpeentyydytyksen merkityksestä ihmisen menestykselle myöhemmässä elämässä. Viljamaa viittaa kuuluisaan Stanfordin yliopiston “vaahtokarkkikokeeseen”, jossa testattiin lasten kärsivällisyyttä ja impulssikontrollia siten, että heidät laitettiin huoneeseen, jossa oli pöydällä lautasella vaahtokarkki. Heille sanottiin, että jos he odottavat vartin, he saavat kaksi vaahtokarkkia.

Lue lisää

Osa 9 - Mitä on motivaatio

[fa icon="calendar'] 10.12.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 9 - Mitä on motivaatio

Motivaatio on perinteisesti määritelty sisäiseksi tilaksi, joka saa aikaan, ohjaa ja pitää yllä toimintaa. Motivaatio vaikuttaa siihen, mitä valintoja yksilö tekee eri toimintavaihtoehtojen välillä. Yksi näkökulma motivaatioon on ollut tutkia yksilön tavoitteita, mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimintaansa ja hänen tunteidensa viriämistä. Tämä tarkoittaa, että vaikkapa opiskelijan itse itselleen asettamat tavoitteet voivat vaihdella sekä sisältönsä- että laajuutensa puolesta eri henkilöiden välillä paljonkin. Tämän luvun alun tarinassa matematiikan kurssilaiset kokivat kurssille tullessaan, että heillä ei ole valtaa vaikuttaa omaan osaamiseena matematiikassa ja heidät on tuomittu epäonnistumaan. Heidän tunteensa matematiikkaa kohtaan olivat negatiivisia.

Lue lisää

Osa 8 - Motivaatio ja palkitseminen

[fa icon="calendar'] 06.12.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 8 - Motivaatio ja palkitseminen

Voidaan hyvällä syyllä todeta, että kaikki oppiminen alkaa motivaatiosta. Ilman motivaatiota ei voi syntyä oppimista. Jonkinlainen motivaatio on oltava. Motivaatio ei välttämättä ole aina kovinkaan korkeatasoista, se voi olla ulkoa käsin ohjautunutta tai heikkolaatuista, mutta jonkinlainen motivaatio eli liikuttaja on oltava, jotta voidaan olettaa aktivoitumista ja oppimista tapahtuvan.

Lue lisää

Osa 7 - Santa Fé

[fa icon="calendar'] 03.12.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 7 - Santa Fé

 Ydinsukellusvene Santa Fé:n kapteeni David Marquet kuvaa kirjassaan “Turn the ship around” tilannetta, jossa auktoriteettiin perustuva johtaminen tulee tiensä päähän. Hän opiskeli vuoden sukellusvene “Olympian” järjestelmiä ja johtamista, vain huomatakseen saavansa komennettavakseen täysin toisenlaisen “Santa Fé”:n. “Santa Fé” oli laivaston naurun kohde, jota käytettiin koulutuksissa varoittavana esimerkkinä siitä, miten asioita ei pidä tehdä. Marquet:n tehtävä oli muuttaa Sukellusveneen kulttuuri ja tehdä siitä laivaston ylpeys.

Lue lisää

Osa 6 - Oppimisen peruspilarit

[fa icon="calendar'] 29.11.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 6 - Oppimisen peruspilarit

 

Motivaatio

Työskentelin aikanaan eräässä Helsingin lukiossa erityisopettajana. Koulu oli tuolloin, ja taitaa olla edelleenkin, kielipainotteinen lukio. Vaikka en uskokaan jaotteluun “kielipäästä” ja “matikkapäästä”, koulussa oli syystä tai toisesta korkea hylkäysprosentti ensimmäisellä lyhyen matematiikan kurssilla. Kurssi käsittelee lukiomatematiikan perusasiota, kuten yhtälönratkaisua, ja sillä kerrataan mm. prosenttilaskua ja polynomilaskentaa.

Lue lisää

Osa 5 - Ymmärtävän lukemisen strategia

[fa icon="calendar'] 26.11.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 5 - Ymmärtävän lukemisen strategia

Ymmärtävässä lukemisessa on neljä vaihetta. Tärkeimmät niistä ovat vaiheet 2 ja 3. Ei kuitenkaan kannata unohtaa ensimmäistä eikä viimeistäkään. Niillä on suuri merkitys oppimiselle ja säilömuistin toiminnalle. Koko ymmärtävän lukemisen strategia on tehty palvelemaan työmuistin toimintaa.

Lue lisää

Osa 4 - Kuinka luet tätä kirjaa

[fa icon="calendar'] 22.11.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 4 - Kuinka luet tätä kirjaa

Tämän kirjan tarkoitus on tehdä sinusta parempi oppija ja ehkä opettajakin. Tämä kirja on oppimisen työkalupakki. Kirja on kirjoitettu niin, että sitä voi lukea kahdella tavalla: Joko niin, että omaksut kirjasta vain pääasiat ja syvennät oppimistasi mahdollisesti myöhemmin tai niin, että luet koko kirjan. Kirjassa on kolme osaa: 1. Oppimisen peruspilarit, 2. Uutta tutkimustietoa oppimisesta, 3. Käytännön harjoitukset.

Lue lisää

Osa 3 - Ajattelun ja oppimisen tasot

[fa icon="calendar'] 19.11.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 3 - Ajattelun ja oppimisen tasot

Kun lapsi aloittaa koulun, hänen tärkein tehtävänsä on hankkia ne ajattelun perustyökalut, joilla tiedollinen oppiminen mahdollistuu. Tämä tarkoittaa sujuvaa lukutaitoa, matematiikan peruskäsitteiden hallintaa sekä kykyä sosiaaliseen vuorovaikutukseen ryhmän jäsenenä. Se tarkoittaa myös kykyä suunnata ja ylläpitää tarkkaavaisuutta sen verran, että pystyy seuraamaan opetusta tai osallistumaan muuhun oppimistilanteeseen. Näiden taitojen kehittyminen on edellytys jatkossa tapahtuvalle oppimiselle.

Lue lisää

Osa 2 - Mitä on oppiminen?

[fa icon="calendar'] 15.11.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

 

Lue lisää

Osa 1 - Jedin paluu

[fa icon="calendar'] 11.11.2018  |  Tuomo Loukomies  |  Metataidot, Oppiminen, Blogi

 

Jedin paluu!

Hei rakas lukijani. Pahoitteluni pitkästä hiljaisuudesta. Tilanne on ollut se, että aloitin keväällä 2017 Trainers’ Housen konsulttina ja valmentajana. Tämä tarkoitti uuden ammatin opettelua ja ajattelin syödä omia lääkkeitäni ja priorisoida. Johtopäätös oli laittaa viikkokirjeet, blogi ja podcast jäihin.

Lue lisää