« takaisin

Uudet aivosolut, banaanit ja masennuksen hoito!

[fa icon="calendar'] 10.11.2015  |  Tuomo Loukomies  |  Blogi

Koulussa minulle opetettiin, että ihminen syntyy niiden aivosolujen kanssa, joita hän elämässään tarvitsee. Uusia ei synny. Aivosoluja kuolee koko ajan, mutta niitä on niin paljon, ettei se haittaa. Oppiminen on hermoverkkojen uudelleen järjestymistä, ei aivosolujen uudelleen syntymistä. Näin tosiaan pitkään luultiin.

Jossain vaiheessa näkemys alkoi muuttua. Ensin huomattiin, että vauvoilla syntyi uusia aivosoluja, eivätkä aivojen rakenteet olleet valmiita syntymän hetkellä. Ajateltiin kuitenkin, että tämä koskee vain vauvaikää. Milloin aivosolujen syntyminen sitten lakkaa? Tähän ei saatu vastausta, koska sellaista ikää ei sitten löytynytkään. Lopulta uusien aivosolujen syntymistä havaittiin vielä yli 70-vuotiaillakin. Voisin arvata, että lopulta huomaamme, että niitä syntyy kuolemaamme saakka.

Neurogeneesi ja muisti

Neurogeneesi, eli uusien aivosolujen syntyminen on siis totta myös aikuisilla. Pääasiassa hippokampuksen pykäläpoimussa syntyy jatkuvasti uusia aivosoluja. Sattumoisin samainen hippokampus säätelee useita muistitoimintoja ja tiedollista oppimista. Uusien hermosolujen onkin todettu liittyvän muistojen syntyyn. Ne korvaavat vanhoja hermosoluja jo olemassa olevissa yhteyksissä ja niillä on merkitys on esimerkiksi muistojen ajallisen yhteyden luomisessa kuten: Missä olit kun kuulit, että Estonia upposi? Itse olin raitiovaunussa. Tämän tiedon rakentumiseen aivot tarvitsevat uusia neuroneita. Uudet neuronit liittävät muistoihin aikaperspektiivin.

Uudet tulokkaat myös ilmeisesti osallistuvat muistojen siirtymiseen hippokampuksesta aivokuorelle. Jos neurogeneesi estetään, muistot jäävät hippokampukseen. Siirtyminen taas on olennaista, että työmuistissamme pysyisi riittävästi tilaa uuden tallentamiseen. Työmuisti on oppimisen kannalta olennaisen tärkeä.

Jos uudet tulokkaat eivät pääse hommiin, ne kuolevat. Sen vuoksi aktiivinen elämä sekä fyysisesti että psyykkisesti on tärkeää. Käytä muistiasi ja treenaa sitä jatkuvasti. Se parantaa uusien hermosolujen henkiinjäämistä ja aivosi pysyvät “tuoreina”.

Neurogeneesi ja masennuksen hoito

Pitkää ajateltiin, että SSRI-lääkkeiden (esim. Prozak) teho masennuksen hoidossa perustuu serotoniinin takaisinoton estoon. Näin serotoniinin määrä aivoissa lisääntyy ja se vaikuttaa mielialaan. Tämä ei kuitenkaan ole SSRI-lääkkeiden ainoa vaikutusmekanismi. Nyt on havaittu, että tämän lääkeryhmän lääkkeet edesauttavat neurogeneesiä vaikuttamalla hippokampuksen pykäläpoimuun. Syöpäpotilaiden masennuksen hoidossa on havaittu, että kun syöpähoidoissa käytettävät solumyrkyt estävät uusien solujen syntymistä, estävät ne samalla uusien aivosolujen syntymisen. Tämän on todettu olevan yhteydessä masennukseen. Kun solumyrkkyjen vaikutus lakkaa, lakkaavat myös masennusoireet. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös rottakokeissa.

Uusia aivosoluja, miten?

Miten nerogeneesiä sitten voisi edesauttaa? Tässä alkuun viisi yksinkertaista keinoa edesauttaa aivosolujen uusiutumista:

  1. Aerobinen liikunta ja fyysinen aktiivisuus. Rottakokeissa niillä rotilla, joilla oli juoksupyörä häkissä havaittiin huomattavasti enemmän uusia neuroneja.
  2. Ravinto, erityisesti kalorien vähentäminen, omega-3 rasvahapot, flavonoidit.
  3. Uni, neurogeneesi tapahtuu syvän unen aikana. Riistämällä syvä uni ihmiseltä, saadaan neurogeneesi estettyä. Unihormooni melatoniini osallistuu uusien solujen syntymään.
  4. Muistin ja kognitiivisen kapasiteetin käyttö.
  5. Seksi.

Mitä sitten EI pidä tehdä?

  1. Rasvainen ruoka vähentää hyvien rasvahappojen suhteellista määrää aivoissa.
  2. Alkoholi haittaa neurogeneesiä suoraan sekä välillisesti heikentämällä tai estämällä syvän unen.
  3. Liikkumattomuus
  4. Älyllinen virikkeettömyys

Voidaan siis sanoa, että neurogenesiksestä huolehtiminen parantaa muistia, oppimista ja mielialaa. Moni asia, jotka tiedetään terveelliseksi, edistää aivojen uusiutumista. Tässä ei siis ole mitään uutta. Uutta on kuitenkin se, että vaikutusmekanismi tiedetään nykyään entistä paremmin.

Ai niin, entäs ne banaanit? Banaanit sisältävät runsaasti kaliumia ja magnesiumia, jotka rentouttavat lihaksia ja helpottavat nukahtamista. Hyvät hiilihydraatit ovat myös hyväksi unelle. Hyvä yöuni on olennaista aivosolujen uusiutumiselle, joten banaanit ovat hyvää aivoruokaa!

Tuomo Loukomies

PS. Jätä sähköpostiosoitteesi, jos haluat oppia nopeammin ja hyödyntää koko aivojesi potentiaalin.

Saat heti ymmärtävän lukemisen työkalun, jonka avulla opit nopeammin. Työkalu sisältään videon ja 4 käytännön ohjetta. Klikkaa TÄSTÄ.

LÄHTEET:

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=605

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/muisti_alkaa_kirkastua

https://www.youtube.com/watch?v=B_tjKYvEziI

https://www.youtube.com/watch?v=h4NfYd4wq7o

http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/jpi.12136/abstract

 

Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa

Tilaa kirjoitukset sähköpostiisi