« takaisin

Osa 30 - Tarkkaavaisuuden ylläpitämisen vaikeus

[fa icon="calendar'] 28.03.2019  |  Tuomo Loukomies  |  Blogi, Oppiminen, Metataidot

 kitchen-timer-for-cooking-and-working-PJKCR9R

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 30 - Tarkkaavaisuuden ylläpitämisen vaikeus

Toinen puoli tarkkaavaisuutta on ylläpitää tarkkaavaisuutta tietyn ajan tiettyyn tehtävään. Englanniksi puhutaan käsitteestä attention span, jonka voisi suomentaa vaikkapa tarkkaavaisuusjaksoksi. Tarkkaavaisuusjakso on aika, jonka ihminen jaksaa keskittyä yhtäjaksoisesti tiettyyn tehtävään. Tämän jälkeen pitää ajatukset ja tarkkaavaisuus kerätä uudelleen. Uudelleenjärjestämisen jälkeen voi tarkkaavaisuustehtävää jatkaa. Esimerkki tarkkaavaisuusjaksosta voisi olla tämän luvun johdantoesimerkin työskentelyaika, jota pidennettiin pikku hiljaa. Erityisluokassani keskityin ensisijaisesti juuri tarkkaavaisuusjakson hallintaan. Tehtävien aloittaminen palkinnon motivoimana sekä riittävän lyhyt tarkkaavaisuusjakso tuottivat onnistumisen kokemuksia, jotka käynnistivät positiivisen onnistumisen kierteen.

Tarkkaavaisuusjakson pituus vaihtelee yksilöllisesti ja tutkijat ovat hieman erimielisiä siitä, kuinka pitkä jakso keskimäärin on. Arviot vaihtelevat 5-20 minuutin välillä. Joka tapauksessa tämä tarkkaavaisuusjakso näkyy hyvin vaikkapa koetta valvoessa. Kokeen tekijät nostavat yksi toisensa jälkeen päänsä, katselevat ympärilleen, nojaavat taaksepäin, venyttelevät, tuijottavat seinille tai kattoon, miettivät hetken jotain aivan muuta ja sitten palaavat kokeen pariin. Tämä on aivoille tyypillistä ja tarpeellista toimintaa.

Voidaan perustellusti väittää, että tarkkaavaisuusjakson olemassaolo ja kesto olisi erittäin olennaista ottaa huomioon kouluopetuksessa. Lukioiden siirtyminen 75 minuutin oppitunteihin saattaa olla järkevää lukujärjestysteknisesti, mutta tarkkaavaisuusjakson näkökulmasta vaatisi opettajilta tietoista toimintaa oppituntien rytmittämisessä. Usein lukiossa vaikuttaa kuitenkin siltä, että opetettavan sisällön määrää sanelee oppituntien intensiteetin eikä tarkkaavaisuuden kokoamiselle ja rytmittämiselle jää aina aikaa. Saattaapa myös olla olemassa opettajia, jotka eivät edes tiedosta tarkkaavaisuusjakson olemassaoloa.

Nyrkkisääntönä voisi sanoa, että oppitunneilla tai luennoilla tulisi olla noin 20 minuutin välein pieni pysäytys, jonka aikana tehtäisiin mahdollisesti tehdä jotain fyysistä ja saataisiin hetkeksi ajatukset pois opittavasta asiasta. Vaikkapa se, että nousee hetkeksi ylös, venyttelee, ravistelee käsiä tai heiluu, auttaa verenkiertoa, ehkäisee lihasten jumiutumista, toimii taukojumppana ja auttaa tarkkaavaisuutta. Aikaa kuluu noin viisitoista sekuntia, mutta käyttääköhän moni opettaja tai luennoitsija tätä metodia ja rytmitystä kuitenkaan systemaattisesti työssään? En pysty itsekään moiseen tarkkaavaisuusjakson optimointiin. Tuntuu vaivauttavalta keskeyttää opetus tai luento ja pyytää ihmisiä nousemaan ja tekemään jotain kehollaan. Totuus kuitenkin on, että siitä olisi valtava hyöty. Opetus tulisi suunnitella niin, että tarkkaavaisuusjaksosta tulisi luonnollinen osa opetusta ja liikettä, paikanvaihtoa ja jotain keventävää olisi sisällytetty opetuksen luonnolliseen rytmiin.

KYLLÄ, HALUAN OPPIA NOPEAMMIN JA TYÖSKENNELLÄ TEHOKKAAMMIN!


Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa