« takaisin

Osa 17 - Samassa veneessä

[fa icon="calendar'] 17.01.2019  |  Tuomo Loukomies  |  Blogi, Oppiminen, Metataidot

gratisography-206H 

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 17 - Samassa veneessä

Malcom Gladwellin kirjassa Daavid ja Goljat kuvataan lahjakkaan Caroline Sacksin tapaus. Hän pääsi opiskelemaan luonnontieteitä arvostettuun Brownin yliopistoon. Vaikka Caroline oli ollut erittäin hyvä opiskelija, vertasi hän Brownissa itseään muihin ja huomasikin olevansa vain keskiverto opiskelija. Todellisuudessa tämä tarkoitti sitä, että Caroline oli varmasti luonnontieteiden opiskelijana parhaan prosentin joukossa koko USA:ssa. Tätä hänen oli kuitenkin mahdoton hahmottaa. Koska kyseessä oli todellinen huippukoulu, myöskään arvosanat eivät tulleet helposti. Saatuaan kemian kurssista arvosanan B-, Caroline oli shokissa. Hän ei ollut koskaan saanut niin alhaista (hyvän alaraja) arvosanaa mistään luonnontieteen kurssista. Asiat pahenivat. Orgaanisen kemian kurssin aikana Caroline ei enää kestänyt riittämättömyyden tunnettaan ja sai tarpeekseen. Hän vertasi itseään muihin, koki epäonnistumisen tunteen ja lopetti opiskelun. Hän oli ollut pienen lammen iso kala, eikä kestänyt olla ison lammen pieni kala. Tätä kokemusta kutsutaan “suhteelliseksi deprivaatioksi”. Tämä tarkoittaa, että vertaamme itseämme niihin, jotka ovat kanssamme “samassa veneessä”. Emme siis absoluuttisesti kaikkiin ihmisiin. Sosiaalinen konteksti kehystää yleensä aina motivaatiotamme ja muodostamme minäpystyvyysuskomuksemme tahtomattamme suhteessa muihin.

Kuten tämän luvun johdantoesimerkissä kuvailin, minulla on kokemusta minäpystyvyysuskomusten merkityksestä lukion erityisopettajana. Monilla tukikurssin opiskelijoilla oli hyvin negatiiviset minäpystyvyysuskomukset itsestään matematiikan oppijoina. Negatiivinen kierre oli jatkunut vuosia. Oikeanlaisilla tukitoimilla ja minäpystyvyysuskomuksia vahvistavalla voitiin heille kuitenkin luoda ensin pienen onnistumisen mahdollisuudet, jonka jälkeen usko siihen, että kannattaa yrittää, tehdä läksyjä ja harjoitella kokeeseen palasi. Tämä aloitti pienten onnistumisen elämysten jälkeen positiivisen onnistumisen kierteen, jossa onnistumiset ruokkivat yrittämistä ja periksiantamattomuutta. Tässä kierteessä onnistumisten on mahdollista seurata toisiaan.

On selvä, että oppimistilanteissa ei aina voi olla pelkkiä onnistumisen kokemuksia. Vaikeiden asioiden opiskelussa tulee väistämättä epäonnistumisia ja vaikeuksia. Oppimistilanteissa pitäisi kuitenkin pyrkiä käsittelemään pettymykset niin, etteivät ne vahvistaisi negatiivisia minäpystyvyysuskomuksia, koska tällöin ne haittaavat oppimista ja suoriutumista myös jatkossa.

Olisi tärkeä muistuttaa itselleen, että pettymys ei johdu henkilökohtaisista ominaisuuksista tai muista muuttumattomista seikoista, vaan että niille on mahdollista tehdä jotain, kunhan sinnikkyyttä riittää. Kehitysusko on aina parempi motivaation kannalta kun jämähtäminen, vaikka kaikista ei tulekaan huippuosaajia. Malcom Gladwellin kirjassa Kuka menestyy ja miksi? kuvataan osuvasti sitä, että ihmisellä täytyy olla tietty määrä synnynnäisiä ominaisuuksia taipumuksia tullakseen huippuosaajaksi. Kenelläkään 170cm pitkällä miehellä ei ole todellisia mahdollisuuksia päästä ammattilaiskoripalloilijaksi. Sen sijaan jos on yli 185cm pitkä, muut ominaisuudet alkavat olla ratkaisevia. Täytyy olla riittävä määrä synnynnäisiä taipumuksia, mutta loppu on enimmäkseen kehitysuskoa, sinnikkyyttä ja motivaatioita. Matematiikan tukikurssin tapauksessa ylivoimaisesti suurimmalla osalla lukiolaisista on riittävät ajattelun valmiudet selvittää lyhyen matematiikan ensimmäisen kurssin oppimäärä, jopa hyvin arvosanoin.

KYLLÄ, HALUAN OPPIA NOPEAMMIN JA TYÖSKENNELLÄ TEHOKKAAMMIN!


Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa