« takaisin

Osa 18 - Pessimisti ei opi

[fa icon="calendar'] 21.01.2019  |  Tuomo Loukomies  |  Blogi, Oppiminen, Metataidot

dmitry-ratushny-412448-unsplash 

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 18 - Pessimisti ei opi

Älykkyys on pitkään nähty psykologiassa muuttumattomana ja synnynnäisenä ominaisuutena. Se, mistä tekijöistä älykkyys koostuu vaihtelee eri teorioissa. Käytettyjä ovat esimerkiksi Thurstonen seitsemän peruskyvyn määrittely, jossa älykkyyden taustalla olevat tekijät on jaoteltu seuraavasti:

  1. Kielellinen ymmärrys

  2. Kielellinen sujuvuus

  3. Numeerinen kyky

  4. Avaruudellinen hahmottaminen

  5. Muisti

  6. Päättelykyky

  7. Havaitsemisen nopeus

Tämä on kuitenkin vain yksi tapa jaotella älykkyyden taustatekijöitä. Älykkyyden taustatekijöiden määrittelyjen eräs ongelma on, että niihin ei liity mitään selittävää taustateoriaa. Näin ollen jokainen tutkija on määritellyt omat taustatekijänsä ja älykkyystesteissä käytetyt taustatekijät ovat määräytyneet melko sattumanvaraisesti testausperinteen ohjaamina. Monasti älykkyystesteissä mitataan oppimisen tuloksena saatuja kykyjä (esim. sanavarasto kielellisissä testeissä), vaikka tarkoitus olisi mitata “synnynnäistä” älykkyyttä.

Usein älykkyystesteissä on myös aikapaine, johon liittyy oletus, että nopea ratkaisu on aina parempi kuin hidas. Sternberg esittää teoksessaan Beyond IQ, että älykkyyden kannalta on keskeistä osata arvioida, milloin nopea ratkaisu on paras ja milloin taas syvällinen pohdinta. Tämän arvioiminen taas on metakognitiivistä ajattelua, joka on tämänkin kirjan eräs pääteemoista.

Nykykäsityksen mukaan ns. testiälykkyys ja testien tuottama älykkyysosamäärä on aina jonkin verran painottunutta ja epäobjektiivista. Älykkyystestit siis tuottavat niitä tuloksia joita halutaan mitata ja arvottaa. Tämä on aina tutkijan valinta ja tekee testeistä aina jonkin verran subjektiivisia ja kulttuurisidonnaisia. Tämä on oppimisen kannalta olennaista sen vuoksi, että se millaisena itse itseämme pidämme vaikuttaa olennaisesti siihen, millaiseksi voimme tulla. Lyhyesti sanottuna; jos pidämme itseämme tyhminä, meistä lopulta tulee tyhmiä. Myös opettajat ovat usein ennakkokäsityksensä uhreja. Golem-efektissä on kyse siitä, että opettajan perusteetonkin usko oppilaan heikkoihin kykyihin heikentää oppilaan koulusaavutuksia. Sama pätee onneksi myös toisinpäin (Pygmalion-efekti). Ennakkokäsityksemme itsestämme tai oppilaistamme alkavat siis toteuttaa itseään (itsensä toteuttava ennuste). Tämä ilmiö on erittäin todellinen ja moneen kertaan tutkimuksilla vahvistettu.

Itsensä toteuttavaa ennustetta kannattaa käyttää oppimisessa hyväksi. Perusteetonkin positiivinen usko omiin kykyihin parantaa oppimistuloksia. Näitä positiivisia harhakuvitelmia voi ja kannattaa luoda itselleen oppimishaasteita kohdattaessa. Jos taas naulaamme kirkon oveen 95 muuttumatonta teesiä heikosta älykkyydestämme, emme varmasti opi mitään. Kuten sanottua, suomalainen sanonta “pessimisti ei pety” voidaan tällä päivämäärällä muuttaa muotoon “pessimisti ei opi!”.

KYLLÄ, HALUAN OPPIA NOPEAMMIN JA TYÖSKENNELLÄ TEHOKKAAMMIN!


Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa