« takaisin

Osa 28 - Helppo konsti parantaa tarkkaavaisuutta

[fa icon="calendar'] 07.03.2019  |  Tuomo Loukomies  |  Blogi, Oppiminen, Metataidot

 breathe-fresh-air-in-nature-P4AV9CC

Kirjoitin 2015-2017 omaksi huvikseni kirjan oppimisesta, jolle en sen jälkeen ole tehnyt mitään. Päätin näiden vuosien jälkeen hyödyntää sitä jollain tavalla ja julkaisen sen nyt blogissani pieninä paloina, ikään kuin jatkokertomuksena.

Antoisia lukuhetkiä tästä hamaan tulevaisuuteen.

Tuomo Loukomies


OSA 28 - Helppo konsti parantaa tarkkaavaisuutta

Näissä blogeissa pyrin keskittymään oppimisen siihen puoleen, josta olemme tietoisia ja joka ilmenee tietoisena ja tarkoituksenmukaisena toimintana, siis Kahnemanin systeemi 2:en mukaiseen ajatteluun. Pyrkimys oppia jotain tiettyä asiaa tai taitoa vaatii tiedostettua aistihavaintoa. Tällöin tarkkaavaisuus on kuin taskulampun valokeila pimeässä metsässä: Se mihin valo osuus näkyy, mutta muu on pimeää. Jos tarkkaavaisuutemme ei ole suunnattuna opittavaan asiaan tai taitoon, on oppiminen käytännössä mahdotonta. Tarkkaavaisuudella on kolme puolta: suuntaaminen, ylläpitäminen ja jakaminen. Ihminen pyrkii säätelemään niitä kaikkia, mutta tarkkaavaisuuden säätely on hyvin häiriöherkkää sekä motivaatio- ja tilannesidonnaista. Lisäksi tarkkaavaisuuteen voi vaikuttaa jokin neurologinen tarkkaavaisuuden häiriö kuten ADHD (tarkkaavaisuus ja ylivilkkaushäiriö). Seuraavassa kappaleessa avaan tarkkaavaisuuden säätelyn käsitettä.

Oman tarkkaavaisuuden säätely vaikuttaa tiedonkäsittelyyn merkittävästi. Tarkkaavaisuuden säätely on metakognitiivinen taito, johon voimme jonkin verran vaikuttaa. Tarkkaavaisuuden säätely vaatii tietoisuutta tarkkaavaisuuden olemassaolosta ja pyrkimystä toimia tavoitteellisesti. Lasten tarkkaavaisuuden säätely vaikuttaa usein aikuisten mielestä puutteelliselta, koska tarkkaavaisuuden kohde vaihtelee usein eikä monestikaan ole se, jonka aikuinen toivoisi sen olevan. Tämä ei silti tarkoita sitä, että tarkkaavaisuuden säätelyssä olisi mitään vikaa, se ei vain vielä ole kokonaan kehittynyt ja kypsynyt.

Itsesäätelytaitojen kehittyessä, iän ja kokemuksen myötä ihminen oppii säätelemään tarkkaavaisuuttaan paremmin. Monet tärkeimmistä koulussa opittavista taidoista ovatkin juuri tarkkaavaisuustaitoja. Jos ajattelemme tämän luvun johdannossa esiteltyä erityisluokkaa, tarkkaavaisuustaitojen kehittyminen mahdollisti kaiken muun oppimisen. Tarkkaavaisuuden tietoinen suuntaaminen, ylläpitäminen ja tarkkaavaisuuden kohteen vaihtaminen vaativat kaikki kehittyneitä ajattelutoimintoja.

Tässä kirjassa esitellystä tarkkaavaisuusmallista hieman poiketen Posner & Petersonin esittelevät tarkkaavaisuuden säätelystä mallin, jonka mukaan tarkkaavaisuuden säätelyssä on kolme osaa: Tietoisuuden ylläpitäminen, tarkkaavaisuuden suuntaaminen ja toiminnanohjaus. Toiminnanohjauksella tarkoitetaan tässä häiriötilanteiden ja ristiriitojen ratkaisemista. Toisin sanoen kykyä ylläpitää tarkkaavaisuutta tarkoituksenmukaisen ajan sekä kykyä siirtyä joustavasti toiminnasta toiseen.

Tarkkaavaisuuden suuntaamiselle ja ylläpitämiselle olennaisen tärkeää on hermoston tasapaino. Keskushermostomme autonomisessa eli itsenäisessä osassa on kaksi puolta: kiihdyttävä eli sympaattinen hermosto, joka tunnetaan myös nimellä fight or flight-hermosto (taistele tai pakene) sekä rauhoittava parasympaattinen puoli, joka tunnetaan nimellä rest and digest (lepää ja sulata, siis ruokaa). Nimensä mukaisesti autonominen hermosto toimii itsenäisesti, tahdosta riippumatta. Sydän sykkii, keuhkot hengittävät, hormonit erittyvät ja ruoka sulaa ruoansulatusjärjestelmässä, halusimmepa tai emme. Jos koemme vaaraa, sympaattinen hermostomme aktivoituu. Aivomme antaa lisämunuaisten kuorikerrokselle käskyn erittää adrenaliiniä, joka nostaa sydämmen sykettä ja verenpainetta ja lisää glukoosin tuottoa maksassa. Adrenaliini lisää hetkellisesti fyysistä suorituskykyä. Tarkkaavaisuutemme paranee vaaran suhteen, mutta kaikki muu jääkin tarkkaavaisuutemme ulkopuolelle. Näkökenttämme kaventuu pisteeksi.

Toinen tärkeä hormoni, jota pelkotilanteessa erittyy on kortisoli. Stressihormoniksikin kutsuttu kortisoli aiheuttaa sen, että ruoansulatuksemme ja kasvumme pysähtyy stressitilan ajaksi. Työmuistimme toiminta häiriintyy ja veremme glukoosipitoisuus niin ikään nousee. Kortisolin kohonneilla tasoilla on se ikävä puoli, että ne saattavat jäädä pysyviksi olotiloiksi, jolloin stressitila elimistössä kroonistuu. Oppimisen kannalta sekä adrenaliini että kortisoli ovat ongelmallisia, koska ne eivät edistä tarkkaavaisuuden suuntaamista oppimiseen sekä häiritsevät työmuistin toimintaa. Autonomisen hermoston on oltava sen verran tasapainossa, ettemme ole liian valppaita (stressitila) tai liian rentoja (huomion suuntaaminen vaikeaa). “Valpas mutta rento” voisi olla kuvaus oppimisen kannalta optimaalisesta vireystilasta.

Meillä on yksi tehokkaaksi osoittautunut keino, jonka avulla pystymme säätelemään autonomisen hermostomme toimintaa: hengitys. Säätelemällä hengitystämme ja erityisesti uloshengitystämme pystymme vaikuttamaan vagus-hermon välityksellä. Pitkäjänteisellä hengityksen harjoittelulla on pystytty jopa alentamaan sydämen sykettä, verenpainetta, nostamaan ruumiinlämpöä sekä vaikuttamaan elimistön immuunijärjestelmään. Valvotuissa oloissa tehdyissä kokeissa ovat mm. Wim Hof ja Stig Severinsen pystyneet näihin saavutuksiin:

https://www.youtube.com/watch?v=bOyU1OH8nMg

https://www.youtube.com/watch?v=BqsvJedwUyg

Molempien miesten hengitystekniikat ovat tuttuja vanhoista Joga-harjoituksista ja Buddhalaisten munkkien metodeista. Hengityksen käyttö kehon rauhoittamiseen, stressin vähentämiseen ja optimaaliseen tarkkaavaisuuden tilaan saamiseen ei ole mitään huuhaata, vaan täysin normaalia kehon toiminnan säätelyä. Hengitysharjoituksia ei tarvitse kutsua joogaksi, meditaatioksi tai mindfullnessiksi, jos ei halua. Tärkeintä on oppia tuntemaan oma henityksensä, tunnistamaan kehon stressitila ja opetella säätelemään sitä parhaan mahdollisen oppimistilan saavuttamiseksi.

KYLLÄ, HALUAN OPPIA NOPEAMMIN JA TYÖSKENNELLÄ TEHOKKAAMMIN!


Jaa kirjoitus sosiaalisessa mediassa